Ajatuksia aikuisopiskelusta

30.10.2019

Opiskellessani – missä tahansa elämänvaiheessa – tärkein eteenpäin vievä voima on ollut ja on sisälläni itävä ajatus, idea tai toive jostakin kiinnostavasta, uudesta. Pienestä ideasta tekeytyy ajatus, lopulta ehkä pitkänkin miettimis- ja suunnitteluprosessin jälkeen suunnitelma. Lähden - taas - opiskelemaan. Tätä sisäistä voimaa kutsutaan motivaatioksi, vireystilaa ja aktiivisuutta ylläpitäväksi lähteeksi, josta minä ammennan energiaa ja tahtotilaa myös hetkellisen kaaoksen, voimattomuuden, tai esimerkiksi opintotehtävien deadlinen lähestyessä ja vyöryessä ylitseni. Sisäinen motivaatio suorastaan huutaa lisää, toivoo haasteita ja nauttii siitä, että jotain uutta on taas tekeillä. Omiani, lähes taukoamatta aikuisiällä jatkuneita opintojani motivoi haluni kehittyä, löytää uutta niin itsestä kuin opiskelemistani asioista, uusiutua itsekin sekä ihmisenä että ajatusten kuin koulutuksenkin osalta. Se on se juttu. Ja tietenkin se, että hakee ja haluaa uusia haasteita.

”Se on kyllä varmasti rankkaa”-on lähes poikkeuksetta kommentti, jonka kuulen kertoessani opiskeluistani työn ohessa. Kommentti viestii erilaisuudesta, erilaisesta tavasta ajatella. Oma kokemukseni kuitenkin on, että työnteko käy rankaksi, jos siihen liikaa urautuu ja sulkee silmät uusilta ajatuksilta. Työn ohessa opiskelu onnistuu ennen kaikkea siksi, että sen haluaa onnistuvan ja että opiskelu kerta kaikkiaan on vaan niin mielenkiintoista. Toistaiseksi olen työni ohessa opiskellut omaan alaani tai työtehtäviini liittyviä asioita, jolloin uuden opiskellun linkittäminen käytäntöön sujuu kätevästi useimmiten työn kautta. En osaa sanoa, miten aivoni taipuisivat esimerkiksi täysin uuteen, erilaiseen alaan tai ammattiin. Opiskelussa ennen kaikkea tärkeää on niiden merkityksellisyys itselle, työlle ja koko elämälle.

Toisaalta opiskeluani työn ohessa mahdollistaa se, että olen päättänyt rajata työn vain osaksi elämääni. Työskentelen työssä ja työpaikalla ja teen sen silloin mahdollisimman hyvin, mutta kotielämän ja vapaa-ajan priorisoin niin tärkeäksi, ettei sinne mahdu sen enempää työpuhelimia kuin työsähköpostejakaan. Ajattelutapani vaatii ja sisältää itsensä johtamista, työ- ja vapaa-ajan rajaamista, organisointia, keskeneräisyyden sietämistä ja paineensietokykyä, ihan joka päivä. En kanna työasioita kotiin, koska se on paikka latautumiselle -ja vaikkapa opiskeluille. Opiskelusta on pikkuhiljaa tullut harrastukseni ja sitä tekee ilolla, sitä haluaa jatkaa ja se tuo ajatussisältöä niin paljon. Toisaalta harrastuksella voi myös haastaa itsensä, osaamisensa ja jopa aikataulunsa. Harrastan siis liikuntaa eri muodoissaan, käsitöiden tekemistä ja opiskelua.

Juuri tällä hetkellä opiskelurintamalleni kuuluu sellaista, että opiskelen luokanopettajan ja rehtorin työni ohessa opinto-ohjaajaksi Jyväskylän yliopistossa samalla kun viimeistelen johtamisen erikoisammattitutkintoa Ekamilla. Se, miksi olen täällä Kymenlaakson kesäyliopistossa, liittyy ohjauksen opintoihini sisältyvään harjoitteluun, josta pienen osan suoritan tutustumalla toimintaan ja työhön täällä. Pieni viivähdys juuri tällä sivistyksen kentällä laajentaa käsityksiäni Kymenlaakson alueen opiskelumahdollisuuksista. Pääsen myös seuraamaan läheltä koulutussuunnittelijan työpäiviä sekä Kymenlaakson kesäyliopiston varsin monipuolista koulutustarjontaa. Koulutussuunnittelu, työ- ja uraohjaus ovat itseäni sekä ammatillisesti että opiskelullisesti kiinnostavia ohjaus- ja koulutustyön osa-alueita, joista ajattelen tulevaisuuden työnkuvanikin muodostumaan.

Verkostoitumisen ja yhteistyön merkitys nykypäivänä on tärkeää. Huomaan harjoittelun ohessa linkittäväni toimintaa myös omaan nykyiseen työhöni ja huomasin harjoitteluviikon aikana sopineeni, että työpaikassani Klamilan koulussa aloitettaneen kerhomuotoinen Lasten yliopistokokeilu yhdessä Kymenlaakson kesäyliopiston kanssa. ”Kehittämistyösi Klamilan koulun osalta saa siis edelleen jatkoa”, totesi läheiseni, kun kerroin harjoittelun tuomia mahdollisuuksia omaan työhöni. Klamilan koulussa toimii aktiivinen koulupäivien sisällä pyörivä kerhotoiminta, johon lasten yliopistotoimintaa lähdetään syksyn ja kevään aikana kokeilemaan.

Useampi kärpänen siis tässäkin hoituu yhdellä iskulla. Viikkoon on mahtunut opiskelua, uuteen tutustumista, kehittämistyötä, verkostoitumista sekä erittäin hyviä keskusteluja. Suosittelen elinikäisen oppimisen ja opiskelun ideologiaa ihan jokaiselle. Onneksi mahdollisuuksia elinikäisen oppimisen tiellä on nykyisin niin paljon ihan muutaman tunnin koulutuksista aina vuosikausia kestävään opiskeluun. Jokaiselle sisäisen motivaation löytäneelle on siis takuulla tarjolla sopivaa sivistystä. Ehkä minäkin haastan itseäni tulevaisuudessa uudellakin tavalla ja joku päivä huomaan opiskelevani jotain ihan uutta alaa tai ammattia.

- Miia Miinalainen