”Vahvat ne vapisee eikä heikot”

12.06.2019

Maanantaina 10.6.19 Kymenlaakson kesäyliopisto järjesti TRE-stressinpurkumenetelmä – Eroon syväjännityksistä- kurssin. Vetäjänä toimi jo 15 vuotta TRE:tä opiskellut ja kouluttanut Satu Pusa.

Itselläni ei ollut aikaisempaa tietämystä siitä mitä TRE oikein on, mutta koska olen itse kärsinyt eräästä traumareaktiosta mielestäni ihan liian kauan enkä saa tiettyä tilannetta pelkän mieleni avulla ”ylitettyä”, sain mahdollisuuden lähteä kokeilemaan, voisinko saada apua TRE:stä.

Mikä TRE-stressinpurkumenetelmä on?

Muistatko, milloin viimeksi tärisit? Oliko se, kun palelit? Olitko niin vihainen, että tärisit sen takia? Vai tärisitkö pelosta? Joskus voi täristä vaikkapa sokkitilanteen jälkeen tai ihan normaalin venyttelyn aikana. Tiesitkö, että tärinä on meidän alkukantainen normaali reaktio? Tärinä aktivoi meitä toimimaan ja reagoimaan rasitus- ja kuormitustilanteisiin. Tärinän avulla elimistömme purkaa jännitystä, palautuu ja poistaa adrenaliinia (Satu Pusan antamat kotiohjeet).

Trauma Releasing Exercises eli TRE on yksinkertainen ja helposti omaksuttava kehon liikkeistä koostuva itsehoitomenetelmä, jonka vaikutukset ilmenevät nopeasti. TRE rentouttaa, aktivoi ja mobilisoi stressin ja traumaattisten kokemusten jännittämiä lihaksia. Menetelmä käynnistää lihasten vapinana tai tärinänä alkavan luonnollisen ja nopeasti vaikuttavan palautumismekanismin. Syvien lihasjännitysten vapautuessa kehossa herää luontainen pyrkimys kokonaisvaltaiseen eheytymiseen, jolloin kehon aistimukset, tunteet ja ajattelu jäsentyvät uudelleen yksilön omaksi tavaksi kokea itsensä ja olemisensa. Näin harjoitus voi käynnistää laaja-alaisen prosessin, josta on apua myös nykyhetken stressinhallinnassa (www.trefinland.fi).

Menetelmän kehittäjä on amerikkalainen traumahoidon asiantuntija David Berceli. Berceli työskenteli aikaisemmin muun muassa Lähi-idän kriisialueilla avustustyöntekijänä. Väkivallan näkemisen seurauksena hän sairastui itse post-traumaattiseen stressihäiriöön. Terapiasta huolimatta kehon oireilu jatkui, ja hän kehitti itse TRE-menetelmän, jota on kouluttanut viimeiset 20 vuotta. Menetelmää on hyödynnetty myös luonnonkatastrofien yhteydessä ja Satu tiesi kertoa, että USA:n puolustusvoimat tutkivat parhaillaan menetelmää post-traumaattisten sotilaiden hoidossa (www.trefinland.fi).

Tärinän alkulähteet ovat kovinkin erikoiset. Tiesitkö, että alavatsassamme, lantion alueella sijaitsee hermopunos, joka on suoraan yhteydessä autonomiseen hermostoomme? Autonomisen hermoston tehtävä puolestaan on säädellä mm. tahdosta riippumattomia elintoimintoja, kuten sydämen sykettä ja verenpainetta. Tuo hermopunos lantion alueella siis tarvittaessa lähettää aivollemme viestin ”taistele-pakene”-viestin ennen kuin itse edes huomaamme vaaraa. Okei, eli jos sokkitilanteen jälkeen huomaat täriseväsi, elimistösi purkaa sokkitilannetta omalla tavallaan, ja se on normaalia. Jos taas sokin jälkeistä stressiä ei saa kehosta puretuksi, se jää muistoksi kehoon. Lyhytaikainen stressi kuuluu elämään, pitkäaikainen ei. Satu kuvasi hyvin olemuksellaan, miten ihminen menee ikään kuin kasaan ylikuormittuneena, ja esitti, että syy on juuri täällä lantion alueella sijaitsevassa hermopunoksessa. Miten pienestä stressimme oikeasti onkaan kiinni…

TRE-menetelmä sopii periaatteessa kaikille pienin poikkeuksin. Satun mukaan alle 5-vuotiaille sitä ei kannata opettaa, mutta itse hän on opettanut lastenlapsilleen menetelmän näiden täytettyä 5. TRE-menetelmä ei sovi Sinulle, jos elimistösi on toipumassa vakavasta sairaudesta tai leikkauksesta, jos olet raskaana, Sinulla on epilepsia tai sairastat psykoosia tai skitsofreniaa (Satu Pusan antamat kotiohjeet).

Mitä TRE-kurssilla tehtiin?

Kurssi alkoi lyhyellä esittelyllä, jossa jokainen sai kertoa mitä on tullut kurssilta hakemaan. Osa ”kehon ammattilaisista”, kuten esimerkiksi hieroja ja fysioterapeutti kertoivat hoitavansa asiakkaita, joilta ei vain saa tiettyjä kehon jännitystiloja purettua, ja he kaipasivat apuvälinettä tähän. Osa kertoi jännittävänsä tiettyjä tilanteita, joku kertoi huomanneensa itsellään kireyttä tietyssä kohtaa kehoa, joka ei poistu vaikka mitä tekisi. Ja sitten oli meitä ”traumalaisia”.

Itse tärinäharjoitus alkoi pienellä kehon lämmittelyllä ja valmistamisella. Lämmittelimme jalkamme ja lantion alueen lihaksemme ja kävimme pitkälleen patjalle polvet koukussa, ”perhosasentoon”. Vielä pari lämmittelyliikettä ja siitä se tärinä sitten alkoi… Itselläni ensimmäinen reaktio oli epäusko ja naurahdus. Oli todella jännä fiilis, kun pakaran alapuolelta jalat tärisivät aaltomaisesti. Sitä mietti mielessään teenkö tämän tahallaan vai tuleeko tämä aidosti. Nopeasti tärinään kuitenkin tottui. Hengityksellä, ja erityisesti uloshengityksellä oli harjoituksessa suuri merkitys. Tuntui kuin tärinä olisi vain kiihtynyt uloshengittämällä.

Eräällä kurssilaisella tuli nopeasti tunteet pintaan ja Satu-ohjaaja oli valmiina ja tiesi mitä tehdä. Satu oli valjastanut meitä jo ohjeella, miten meidät on usein jätetty yksin selviytymään, kun jokin tilanne on pelottanut, ollut uhkaava tmv. Lempeästi, mutta napakasti Satu kehotti kurssilaista katsomaan häntä silmiin, jotta tärinän vallassa ollut kurssilainen sai kokemuksen, että nyt ei tarvitse olla yksin. Satu kiersi kaikkien luona kuin äiti konsanaan varmistamassa, että meillä kaikilla on hyvä ja turvallinen olo.

Oma kokemukseni tärinästä oli mieletön. Olen ehkä sinisilmäisesti aina uskonut lääketieteeseen. Nuorimmaiseni oli koliikkivauva, joka sai helpotuksen ainoastaan neljästä käynnistä vyöhyketerapiassa. Nuo käynnit olivat äärimmäisen merkityksellisiä: miksi länsimaalainen lääketiede ei osaa auttaa, mutta ”uskomuslääketiede” tai miksi sitä jotkut vähätellen kutsuvatkin, osaa? Niinpä en oikeastaan ihmetellyt, kun tärinävaiheen aikana alavatsastani nousi tennispalloa suurempi, kipeä pallo, joka liikkui sik-sak-liikkein kohti vasenta rintaani. Uloshengityksen aikana tuo kipu katosi. Olen aina reagoinut kaikkeen vatsallani, ja sinne kai olen kaikki ikävät asiat patonutkin elämäni aikana.

Toisen harjoituksen aikana tärinäni siirtyi varpaista päähän. Tätä tehosti ääneen tuominen harjoitukseen mukaan. Ainoastaan käteni eivät tärisseet, mikä tuntui oudolta. Satu kertoi sen olevan merkki siitä, ettei kukaan pitänyt kädestäni kiinni silloin, kun olisin sitä tarvinnut. Hän otti oikeasta kädestäni kiinni ja piti kättään siinä parin minuutin ajan lähettäen viestiä käsilleni, että nekin voivat nyt rentoutua. Eikä aikaakaan, kun kätenikin tärisivät. Taas alavatsaltani nousi aiempaa kipeämpi pallo. Tämä oli pienempi ja liikkui tuskallisen hitaasti samaa sik-sak-reittiä vatsani läpi. Jälleen se pysähtyi vasemman rintani kohdalla, ja halkesi. Toinen pienempi pala katosi saman tien, mutta suurempi pala viipyi vielä hetken, kunnes katosi uloshengityksen myötä. Satu tiesi jo etukäteen, ettei tärinäni lakkaa vastaliikkeellä eli jalkoja suoristamalla, kuten aiemmalla kerralla. Eikä muuten loppunutkaan. Käännyin kyljelleni sikiöasentoon ja Satu oli lähelläni saaden oman kehonsa kosketuksella tärinäni sammumaan.

Se olo, mikä tästä harjoituksesta jäi, oli hämmentävä. Vaikka näiden ”pallojen kuljettaminen” ulos kehostani teki kipeää, oloni oli onnellinen. Olin uupunut, mutta onnellinen. Moni muu kertoi myös kokevansa olonsa rentoutuneeksi, mutta uupuneeksi… joku kertoi itkeneensä harjoituksen aikana. Harjoitusten tehtävänä oli käynnistää prosessi kehossamme, ja kaikkien tunteiden tuli sallia tulla ulos. Itselläni ei ole aavistustakaan mistä nämä kaksi palloa muistuttivat, mutta ehkä niitä ei tarvitse muistaakaan enää? Eniten ehkä jännitän sitä, kuinka monta kipupalloa kehoni tulee vielä tuottamaankaan harjoittelun myötä.

Kurssin päätteeksi saimme kotiohjeet, kuinka jatkaa harjoittelua. Harjoittelua tulee tehdä oman kehon ehdoilla, ei liian usein. Lisäksi saimme Satun yhteystiedot ja luvan ottaa yhteyttä, jos meillä tulee mitä tahansa kysyttävää. Meitä myös ”varoitettiin”, että harjoitukset elävät kehossa 1-2 päivää, jolloin saatamme saada normaalista poikkeavia tuntemuksia. Itse nukuin seuraavan yön kuin tukki nähden normaalia enemmän unia, mutta unista en muista mitään. Seuraavana päivänä vatsaani koski kovin, mutta uloshengityksen avulla siitäkin selvittiin. Seuraavana päivänä päätin jo kokeilla kotona tärinää. En saanut lähellekään yhtä voimakkaita tärinöitä kuin edellisenä päivänä eikä vatsastani noussut enää mitään. Olin ehkä jopa pettynyt? Nukuin jälleen seuraavan yön nähden valtavasti unia, joista en kuitenkaan muista mitään. Pyrkimyksenäni on tehdä TRE-harjoituksia pariin otteeseen viikossa, mutta sitä, auttaako TRE traumakokemuksiini, jää vielä nähtäväksi.

Satu on muuten tulossa ensi keväänä jälleen kouluttamaan TRE-stressinpoistomenetelmää. Jos Sinulla on stressitiloja, traumoja tai olet muuten vain utelias, tule ihmeessä kokeilemaan! Et voi ainakaan mitään menettää.

Terkuin Anna-Maria