DiKATA: Medialukutaito: mistä löytää luotettavaa tietoa?

1.10.2019 klo. 17:00 - 18:30
Verkko-opinnot

Medialukutaito on tärkeä taito nykymaailmassa. Jokaisen tulisi osata tulkita ja lukea mediaa, sillä nykyään suuri osa mainonnasta, ja jopa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on siirtynyt erilaisiin median kanaviin. Mediassa on helppo esiintyä kenenä tahansa, ilmaista mielipiteitään, antaa kritiikkiä ja palautetta, sillä toista ihmistä ei tarvitse kohdata kasvotusten. Lisäksi iso osa ihmisistä lukee uutisensa netistä ja rakentaa tietoperustansa lukemansa varaan. Eikö siis olisi ensiarvoisen tärkeää, että jokainen osaisi etsiä tietoa ja uutisia luotettavista lähteistä, sekä tulkita niiden sisältöä?

Medialukutaito on tärkeä taito työelämässä etenkin, kun nykyään moni työyhteisö on kosketuksissa sosiaaliseen mediaan päivittäin. Monet yritykset esimerkiksi mainostavat tuotteitaan ja palveluitaan sosiaalisessa mediassa, sekä viestivät yhteisön sisällä käyttäen eri median kanavia. On hyvä ymmärtää millä tavalla mediassa kannattaa tuottaa tekstiä, jotta se vetoaa ihmisiin ja heille tulee yrityksestäsi luottavainen tunne.

Media on myös oiva paikka yritykselle kasvattaa brändiään esimerkiksi ottamalla kantaa erilaisiin asioihin ja osallistumalla keskusteluihin kertoen arvoistaan ja toimintaperiaatteistaan. Tämäkin kuitenkin vaatii, että tietää minkälaisiin keskusteluihin kannattaa osallistua ja millä tavoin. Ensiarvoisen tärkeä asia medialukutaidossa on tietää mistä löytää luotettavaa tietoa ja miten todenperäisyyttä voi arvioida.

Tämän tunnin mittaisen koulutuksen tavoitteena on, että jokainen osallistunut ymmärtää mitä medialukutaito tarkoittaa ja miksi se on tärkeä taito hallita nykymaailmassa. Lisäksi osallistuja osaa tämän jälkeen etsiä tietoa luotettavista lähteistä, sekä perustaa tietonsa ja mielipiteensä faktatietoon. Koulutukseen osallistujalle jää käteensä monipuolinen työkalupakki erilaisia kysymyksiä, joiden avulla hän pystyy arvioimaan lukemansa todenperäisyyttä ja navigoimaan median monimutkaisessa maailmassa.

Koulutuksessa käydään läpi medialukutaitoa käsitteenä. Opetellaan eri lähteiden luotettavuuden arviointia erilaisten kysymysten avulla, jotka auttavat lukemaan tekstiä kriittisesti. Lisäksi käydään läpi ja vertaillaan eri tietolähteitä ja niiden luotettavuutta. Onko Wikipedia luotettava lähde? Entä Suomi24? Koulutuksessa käydään läpi myös luotettavia uutislähteitä ja uutisportaalien käyttöä.

Koulutukseen osallistumalla sinulla on mahtava tilaisuus kasvattaa tietämystäsi vastuullisesta toiminnasta mediassa, niin lukijan, kuin sisällöntuottajankin roolissa. Koulutuksesta viet mukanasi työympäristöösi hyviä vinkkejä, miten arvioidaan lähteiden luotettavuutta ja tuotetaan ammattimaista tekstiä.

Koulutus on maksuton! Ilmoittautuessa lisää "laskutusosoitteeksi" oma kotiosoite. Lähetämme sähköpostiisi linkin koulutukseen.

Ilmoittautumiset kesäyliopistoon 30.9.2019 mennessä.
Lisätietoja: Anna-Maria Hentilä
Puh: 040 538 0213
Sähköposti: anna-maria.hentila@kymenlaakso.fi

Kurssille ilmoittautuminen

Muistathan, että ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme puolet osallistumismaksusta. Mikäli peruutusta ei tehdä ollenkaan, perimme koko maksun.

Koulutusvahvistus/-peruutus lähetetään sähköpostitse viimeistään viikko ennen ko. koulutuspäivää.

Ilmoittautumislomakkeen lähetä-painiketta klikattuasi saat viestin ”Ilmoittautumisesi on rekisteröity”. Mikäli viestiä ei tule, ilmoittautumisen lähetys on jostain syystä epäonnistunut. Ota tässä tapauksessa yhteyttä toimistoomme.

Rekisteriseloste »

(*) merkityt kentät ovat pakollisia

Henkilötiedot
Yhteystiedot
Tilastotiedot